Tätä tekstiä kirjoitettaessa ulkona sataa vettä ja keli on selvästi plussalla lähes koko Suomessa. Ei siis kovinkaan loistava hiihtokeli, mutta onneksi ajatukset voi siirtää jo tulevaan talveen ja sen hiihtotapahtumiin.

Kuva: © Finlandia-hiihto

Monille aktiivihiihtäjille massahiihdot (tai maratonhiihdot) ovat koko talven kohokohtia, joita varten on harjoiteltu ja valmistauduttu pitkään. Vaikka hiihtoharrastus ei olekaan samalla tasolla Suomessa kuin 80-luvun parhaina vuosina (esim. Finlandia-hiihdossa vuonna 1984 oli yli 13 000 osallistujaa), on massatapahtumille silti edelleen kysyntää, ja niitä järjestetäänkin ympäri Suomen. Verrattuna länsinaapureihimme, täällä Suomessa kiinnostus on kuitenkin selvästi vähäisempää. Esimerkiksi  Vasaloppetin 15 800 lähtöpaikkaa myydään loppuun vain muutamassa minuutissa.

Sivusto http://www.hiihtoliitto.fi/maastohiihto/kilpailutoiminta/massahiihdot/ listaa Suomessa 21 eri massahiihtoa talvelle 17/18:

On hyvä huomata, että tämä listaus ei ole täysin kattava, esimerkiksi isoista massahiihdoista ainakin Pirkan Hiihto maaliskuun alussa puuttuu listalta. Lisäksi useita pienempiä tapahtumia järjestetään läpi talven eri puolilla maata, joten jokaiselle halukkaalle löytyy varmasti sopivia tilaisuuksia kokea hienoja hiihtoelämyksiä.

Seuraavaksi hieman tarkempaa tietoa kolmesta mielenkiintoisesta tapahtumasta.

Finlandia-hiihto, Lahti

Vuodesta 1974 hiihdetty Finlandia-hiihto lienee Suomen kuuluisin massahiihto, vaikka sen historia ei olekaan “kuin” reilun 40 vuoden ikäinen. Tapahtuma on vuosien varrella nähnyt niin pääsyn Guinnessin ennätyskirjaan maailman suurimpana massahiihtotapahtumana (v. 84) kuin vaikeitakin vuosia huonojen keliolosuhteiden takia. Myös reitti on jonkin verran vaihdellut lumitilanteen johdosta, mutta 2000-luvulla matkaksi on vakiintunut Lahti-Hollola-Lahti. Hiihtotapahtuman omilla verkkosivuilla on hyvä yhteenveto tapahtuman historiasta: https://www.finlandiahiihto.fi/Default.aspx?tabid=221

Kuva: © Finlandia-hiihto

Tänä talvena Finlandia-hiihto järjestetään tutulla paikallaan helmikuun lopussa 24.-25.2. Lauantaina 24.2. kisataan perinteisen matkat 32/50km ja sunnuntaina 25.2. vapaan tyylin 20/50/100km. Lisäksi järjestetään erilaisia oheistapahtumia ennen varsinaista kisaviikonloppua, mm. Lasten Finlandia lähialueiden koululaisille.

Suomen suurimpana hiihtotapahtumana Finlandiaan mahtuu mukaan niin huippuhiihtäjiä kuin tavallisia kuntoilijoita. Myös ensikertalaisia on joka vuosi mukana fiilistelemässä massahiihtojen hyvää henkeä. Finlandia-hiihdon järjestelyt toimivat pääsääntöisesti hyvin, ja se onkin hyvä paikka tutustua hiihtotapahtumiin.

Verkkosivut: www.finlandiahiihto.fi

Vuokatti Hiihto

Selvästi Finlandia-hiihtoa pienempi, mutta kuitenkin kotimaisessa mittakaavassa iso massahiihto on Kainuun kevättalvesta löytyvä Vuokatti Hiihto. Maaliskuun loppupuolella hiihdettävä tapahtuma on yleensä hyvin lumivarma, joten ladut ovat lähes poikkeuksetta priimakunnossa.

Tänä talvena Vuokatti Hiihdon kaikki matkat hiihdetään lauantaina 17.3. Kilpailumatkoina ovat 20/30/50km sekä perinteisellä että vapaalla tyylillä. Näiden lisäksi löytyy nk. “kainuulainen sprintti” eli 100km, josta ensimmäinen 50km hiihdetään perinteisellä ja toinen 50km vapaalla.

Tapahtuman vahvuutena voi keväisen ajankohdan ja toimivien järjestelyiden lisäksi pitää kaunista Vuokatinvaaran maisemissa kiertävää reittiä. Yleensä pahimmat mäet on rajattu pois reitiltä, joten tapahtuma soveltuu hyvin myös aloitteleville hiihtäjille ja nuorille.

Verkkosivut: vuokattihiihto.endurancekainuu.fi

Ylläs-Levi

Monille aktiiviharrastajille ja muille tavoitteellisesti hiihtäville talven päätavoite on varmasti haasteellinen Ylläs-Levi -hiihto huhtikuun puolivälissä. Viime talvesta alkaen tapahtuma on ollut myös Visma Ski Classics -sarjan päätöskisa, joten mukana ovat kaikki maailman parhaat maratonhiihtäjät.

Viralliselta nimeltään Visma Ski Classics Ylläs-Levi 67 km hiihdetään lauantaina 14.4.2018. Reitti kulkee nimensä mukaisesti Ylläsjärveltä kolmen tunturin kautta Leville, matkan pituuden ollessa 67km. Tälle talvelle on suunnitteilla myös hieman helpompi ja lyhyempi reitti (n. 50km) kuntohiihtäjiä ajatellen, mutta tätä juttua kirjoitettaessa siitä ei ollut vielä tarkempaa tietoa.

Viime talven tapahtumasta on järjestäjien enää vaikea pistää paremmaksi: järjestelyt toimivat esimerkillisesti, hiihtäjät ylistivät reittiä ja Lapin aurinkoinen kevätkeli oli kuin suoraan matkailumainoksesta. Huhuja on myös kiertänyt, että tänä talvena kisaan saattaisi osallistua maailman maratonhiihtohuippujen lisäksi kovia nimiä normaalimatkoilta. Ainakin tapahtuman ajankohta tänä talvena olisi suotuisa.

Verkkosivut: yllaslevi.com