Suksien voitelu mielletään monesti salatieteeksi, vaikka tosiasiassa kyse on melko yksinkertaisista asioista. Tässä blogitekstissä pyritään käsittelemään lyhyesti luistovoitelun alkeita peruskuntoilijan näkökulmasta: miksi sitä tehdään, miten sitä tehdään sekä millä välineillä sitä tehdään.

Miksi suksia (luisto)voidellaan?

Jokainen on varmasti joskus hiihtänyt huonosti luistavilla suksilla. Kyse ei kuitenkaan ole sukuviasta, vaan lumen ja suksen pohjan väliin muodostuneesta kitkasta. Luistovoitelun perimmäisenä ideana on vähentää tätä kitkaa ja saada siten sukset luistamaan paremmin.

Luistovoitelun merkitystä ei kuitenkaan kannata yliarvioida. Vanha sanonta ”huonoa suksea ei saa luistavaksi millään, mutta hyvä suksi luistaa vaikka kynttilällä” pitää edelleen paikkaansa. Tiettyjä perusasioita on silti hyvä tiedostaa, jotta hiihtäminen olisi mahdollisimman sujuvaa.

Puhtaus on kaiken A ja O

Yksi pahimmista luiston heikentäjistä on suksen pohjaan tarttunut lika. Lumi on puhdasta vain aivan tuoreena, sillä mitä pidempään se on ollut maassa, sitä likaisemmaksi se muuttuu eri tekijöiden (mm. muut hiihtäjät, ilmansaasteet) toimesta.  Siksi on tärkeää, että suksen pohjaa puhdistetaan hiihtokertojen välillä. Tapoja puhdistamiseen on useita, näistä tarkemmin hieman alempana.

Luistovoitelu – helppoa ja mukavaa?

Monet mieltävät nk. perinteisen tavan tehdä luistovoitelua kovin vaikeaksi ja suttaavaksi puuhaksi. Perinteisellä tavalla yleensä tarkoitetaan luistovoiteen sulattamista suksen pohjaan, siklaamista ja harjaamista, kuten esimerkiksi tässä videossa:

 

Myönnettäköön, että alkuinvestoinnit ovat kohtalaiset, jos tarvetta on ostaa voitelutelinettä, voitelurautaa, siklejä, harjoja ja voiteita alusta alkaen. Lisäksi tarve sopivalle tilalle asettaa omat vaatimuksensa. Onneksi markkinoilla on paljon palveluntarjoajia, jotka tekevät suksien perusvoitelua. Lisäksi monet hiihtoseurat tarjoavat voitelupalvelua pientä maksua vastaan alueensa hiihtäjille.

Mikäli perheessä on useampia hiihtäjiä/suksipareja, sopiva voitelutila on saatavilla ja kiinnostusta riittää, kannattaa omat välineet ehdottomasti hankkia. Jokainen yli 15-vuotias takuulla oppii tarvittavat menetelmät vaikka Youtube-videoita katsomalla. Myös monet voidefirmat/hiihtoseurat järjestävät maksuttomia voitelukoulutuksia useilla paikkakunnilla.

On kuitenkin selvää, että kaikki hiihtäjät eivät ole kiinnostuneet voitelusta perinteisellä tavalla tai sopivia tiloja ei ole saatavilla. Onneksi useiden voidefirmojen viimeaikainen tuotekehitys on tuomassa merkittävän avun tähän ongelmaan.

Pikaluistojen laatu parantunut merkittävästi

Pikaluistot (tai pikemmin nestemäiset luistovoiteet) ovat parantuneet merkittävästi viimeisten vuosien aikana. Vielä 5-10 vuotta sitten pikaluistot eivät ehkä tarjonneet rahalle täyttä vastinetta, mutta viimeisimmät kehitysversiot kelpaavat jo maajoukkueillekin suksien testauskäyttöön. Voidefirmojen kanssa käytyjen keskusteluiden perusteella tämä trendi näyttää yhä jatkuvan ja kasvavan. Ja käyttö on todellakin helppoa:

 

Erityisesti tavallisen hiihtäjän kannalta tämä on erinomainen asia. Nyt laadukkaan luistovoitelun voi tehdä vaikka eteisessä ilman voitelurautaa.

Ok, sitten teoriasta jo käytäntöön

Kuten edellä korostettiin, puhtaus on hyvän luiston lähtökohta, joten siitä on hyvä aloittaa. Tekeepä varsinaisen luistovoitelun sitten nk. ”perinteisesti” sulattamalla luistovoidetta suksen pohjaan tai pikaluistoilla, pohjassa oleva lika on tärkeää saada ensin pois. Tähän on olemassa erilaisia tapoja, joista alla käsitellään kolmea yleistä menetelmää:

  1. Helpoin ja nopein tapa puhdistaa suksen pohjaa on yksinkertaisesti harjata se tarkoitukseen suunnitellulla nylon- tai sekoiteharjalla. Tämä auttaa saamaan pahimmat liat pois pohjasta ja aukaisemaan tukkeutunutta pohjakuviota. Olosuhteista riippuen pelkkä harjaus saattaa riittää pitämään pohjan riittävän puhtaana jopa 100-200km. Monella hiihtäjällä on hyvä tapa harjata suksen pohjat heti joka lenkin jälkeen – tähän kuluu aikaa noin minuutti.
  2. Puhdistusaineet + harjaus. Varsinkin likaisemmilla laduilla hiihdettäessä pelkkä harjaus ei pitkään riitä, vaan avuksi tarvitaan likaa paremmin irrottavia puhdistusaineita. Luistoalueiden puhdistuksessa voidaan käyttää joko nimenomaisesti niille suunniteltuja aineita, kuten Swix Glide Wax Cleaner tai perusteellisempaan puhdistustarpeeseen voiteenpoistoainetta, kuten Rex Remover. Mikäli käytetään voiteenpoistoainetta, uusi luistovoide olisi hyvä sulattaa suksen pohjaan suhteellisen pian.
  3. Kenties se perinteisin, mutta samalla myös työläin tapa puhdistaa suksenpohjaa on sulattaa pehmeää luistovahaa (esim. Swix LF8) suksen pohjaan ja siklata se heti lämpimänä pois. Tässä lika tarttuu kiinni pehmeään suksivahaan ja siklatessa poistuu pohjasta. Sulatuskertoja voi joutua tekemään useampia ennen kuin suksi on riittävän puhdas. Nykyisin kuumavahapuhdistusta käytetään melko vähän kilpatasolla, eikä se ole myöskään harrastajille enää suositeltavaa.

 

Pohjat puhtaat, entä sitten?

Kun pohja on saatu puhtaaksi, on hyvä hetki katsella vielä muutama sekunti suksen pohjan ulkoasua: jos pohjassa aiemmin näkynyt harmaus tai vaaleammat kohdat ovat poistuneet pelkällä harjauksella eikä edellisestä voitelukerrasta ole hirveästi aikaa, suksille ei välttämättä tarvitse tehdä mitään.

Mikäli pohja puolestaan näyttää hieman kuivalta tai harmaalta, kannattaa luistovoitelu uusia.

Yksinkertaisin tapa luistovoiteluun on käyttää yllämainittuja pikaluistoja. Valikoimastamme löytyvät esimerkiksi suositut Swixin F4 Premium -pikaluistot, joista F4 Premium Warm on tarkoitettu erityisesti nolla- ja vesikeleille (-4C ja lämpimämmät kelit) ja F4 Premium Cold pakkaskeleille (-4C ja kylmemmät kelit). Pikaluisto pohjaan, hetken odottelu ja sitten ladulle hiihtämään. Pikaluistoja käytettäessä olisi kuitenkin hyvä tehdä/teettää perusteellisempi voitelu kerran talvessa, jotta pohja pysyisi mahdollisimman hyvänä pitkään.

Jos luistovoitelun haluaa tehdä nk. perinteisellä tavalla, seuraavassa hyvä harrastajan perussetti voitelutarvikkeista:

Luistovoiteeksi voi suositella yleiskäyttöön sinistä tai violettia LF-vahaa, esimerkiksi meidän valikoimasta Swix LF6, Swix LF7 ja Rex LF Sininen toimivat kaikki erittäin hyvin laajalla kelialueella.

Yllä mainittujen tarvikkeiden lisäksi vain laadukas voiteluteline on tarpeellinen.

Siinäkö kaikki?

Käytännössä luistovoitelu ei ole kovin erikoista: säännöllinen puhdistus ja ajoittainen voitelu riittävät melko pitkälle hyvän luiston metsästämisessä – kyse on kuitenkin vain kitkan vähentämisestä suksen pohjan ja lumen välillä. Samat periaatteet toimivat niin sunnuntai- kuin kilpahiihdossa, vain toimintatapojen ja tuotteiden osalta on jonkin verran eroja. Enemmän aktiivihiihtäjiä ja kilpahiihtoa käsittelevä blogiteksti tulossa lähiaikoina.

Päivitys 15.2.2018: Nyt artikkeli ‘Luistovoitelu massahiihtoihin‘ julkaistu.